26. joulukuuta 2011

Murkkuikää pukkaa

Murinaa, vinkumista, hampaiden napsauttelua ja kiukuttelua, mausteena valikoivaa kuuloa ja auktoriteettien kyseenalaistamista. Vastapainona reilut 20 kiloa syliin tunkevaa pörröistä sydämenmurskaajaa. Sellaista meillä nykyään on.
Vaikka Neo on suurimman osan aikaa edelleen äidin oma mussukka-karvaturilas, iskän korvanpesuautomaatti ja lasten väsymätön leikkikaveri, niin iltaisin ulkona hiipii tilalle jokin outo pimeäpuoli Neosta. Tuntuu, että se epäilee jokaisen vastaantulijan aikomuksia ja se ilmenee hyvin hiljaisena, matalana murinana. Neo ei hyökkäile, ei juurikaan hauku, mutta murisee. Olen yrittänyt kovasti Neolle kertoa, että hallitsen kyllä nämä ohitustilanteet ja tarvittaessa olen varmasti vaarallisempi kun mitä yksi keskenkasvuinen collie, mutta ilmeisesti en ole tarpeeksi vakuuttava. Neo on ottanut asiakseen esittää kovista. Toivon kovasti, että tämä olisi ohimenevä vaihe, kun tuntuu, että koulutuksen kanssakin ollaan menty aimo askel taaksepäin. Olkoonkin, että minulla oli syksyn ajan opiskelussani sellainen tahti, ettei paljon treenailtu ja kun työssäoppimisjakso näyttötutkintoineen imi minusta loputkin mehut, niin treenattiin vielä vähemmän. Onneksi se on nyt ohi ja pääsemme Neon kanssa jatkamaan harjoituksia. Toivottavasti tuo murkkuikäkin helpottaa aikanaan.








4. lokakuuta 2011

Vesipeto

Käytiinpä tässä menneenä viikonloppuna sekä lauantaina, että sunnuntaina ulkoilemassa Jakomäen hiekkakuopilla. Neo innostui sekä sorsista, että vedessä kahlailusta, vaikka ainakin minun mielestä vesi oli ihan hirveän kylmää.

Tässä kuvasaastetta kyseisiltä päiviltä.
 
Ensin vähän ihmetellään...
...ja eikun uimaan.

Miks ne uivat pois?


Vesi olikin kylmää, eikä noi sorsatkaan suostu leikkimään mun kanssa.


Leikitään vetoleikkiä, että lämpenee lihakset.

...ja sitten tietysti päätöntä juoksua lelun kanssa.




Pakollinen poseerauskuva :)
Nyt joutais jo kotiin syömään.


11. kesäkuuta 2011

Yksi on joukosta poissa

Meille niin rakas whippeturoksemme Roope matkasi sateenkaarisillalle viikko sitten perjantaina reilun kahdeksan vuoden ikäisenä.
Roopea oli jo pitkään vaivannut nivelrikko etujalkojen kyynärnivelissä. Viime kesänä ne jo kertaalleen leikattiin, mutta apu oli melko lyhytaikainen. Jo syksyllä vasen jalka alkoi oireilla uudestaan ja tila vain paheni talvea kohti. Kokeiltiin cartrofen-kuurit ja kortisonipistokset. Kipulääkkeitä oli kolmea erilaista. Mutta mistään näistä ei ollut apua kuin hetkeksi. Viimein tuli hoidon suhteen seinä vastaan ja oli saatettava Roope-paapa viimeiselle matkalleen.
Jäljelle jäi paljon mukavia muistoja ja hirmuinen ikävä.

20. toukokuuta 2011

Hui kauhistus!

Aikaa on kulunut ja Neo on kasvanut kovasti.
Tyytyväisenä hymisten otan vastaan ihmisten kehuja Neon kauniista ulkonäöstä. (Tottakai se on kaunis, sehän on collie!) Neo itse ei vieraiden kehuista juurikaan piittaa. Se käy nuuhkaisemassa vieraan kättä ja jos ei ole mitään herkkuja luvassa, niin Neoa ei sitten kyseinen tyyppi pidempää kiinnosta.

Kiivas opiskelutahti koulussani on aiheuttanut sen, ettei minun korkealle tähtäävät koirankouluttamissuunnitelmat ole toteutuneet - juuri ollenkaan.
Jotenkin on ollut mukavampaa vain kuljeskella keväisessä luonnossa ja antaa pennun ihmetellä nurmikolla pomppivia rastaita, maistella voikukkia ja nuuskia tuulen mukanaan tuomia tuoksuja. Ehtiihän tässä vielä. Lupaan kyllä ryhdistäytyä, viimeistään heinäkuussa, kun on hetki lomaa koulusta.

Ehdin jossain välissä olemaan pikkuisen huolestunut, kun Neo selvästi karttoi vieraiden ihmisten läheisyyttä, varsinkaan se ei halunnut antaa heidän silittää itseään. Väisti kauniisti ojennetun käden ja pysytteli juuri sen verran kaukana, ettei vieras ylttänyt koskemaan. Hetihän minulle tuli mieleen, että onko se nyt sitten arka?! Juteltuani joidenkin collienomistajien kanssa, olen saannut kuulla, että käytös on suht normaalia. Colliet nyt vain ovat hiukan pidättyväisiä. (Samaa olen kuullut sanottavan myös vinttikoirista, mutta meidän whippettejä tällainen tieto ei ilmeisesti ole vielä tavoittanut... ) Mielestäni on ihan ok, ettei Neo ole jokaisen vastaantulijan kimpussa kerjäämässä silityksiä. Sellainen on minusta hiukan rasittavaa käytöstä...

Pääsääntöisesti Neo ottaa uudet asiat aika lungisti. Joskus se joutuu vähän pidemmän aikaa miettimään uskaltamistaan, mutta hetken ihmettelyn jälkeen se yleensä katsahtaa minuun kysyvästi ja kun sanon taikasanat: "höpö-höpö, kuka nyt tuollaista pelkäis?",  päästään yleensä jatkamaan matkaa ja mahdollisesti tutkailemaan sitä pelottavaa asiaa vähän lähempääkin. Ei ole siis mitään täydellisiä paniikkitilanteita päässyt syntymään... ennen tämän aamuista :(
Vaan tänäänpä Neo säikähti sitten ihan tosissaan, kun tuossa meidän takapihan metsikössä ollessamme joku "vatipää" räjäytti luultavimmin sellaisen pikkupoikien suosiman "kiinarin". Siis kello 8 jälkeen aamulla!? Sellaiseen ei oikein osannut ennakolta varautua näin toukokuussa. Neo oli juuri tutkimassa löytämäänsä keppiä, kun kuului kova paukahdus. Pentu säntäsi samantien pakoon ja minä ehdin hetken ajatella, että nyt se karkas, enkä löydä sitä enää ikinä - ainakaan elävänä . Onneksi Neo pienen aikaa paniikissa edestakaisin juoksemisen jälkeen tuli takaisin minun luo ja sain sen vähän rauhoittumaan. Mutta loppu-ulkoilu meni hihnassa tempoillen ja säpsähdellen kaikkia vähänkin kovempia ääniä. Sainko nyt siis tämän onnettoman tapauksen tuloksena paukkuaran koiran? Jos näin kävi, niin kiitos vain kovasti sille armoitetulle älykääpiölle, joka tunsi pakottavaa tarvetta suorittaa tämän aamuisen räjäyttelyn. Tulen muistelemaan sinua lämmöllä...

26. huhtikuuta 2011

Rokotusreissu

Tänään sitten käytiin ottamassa ekat rokotukset. Neo ei edes huomannut, että pistettiin. Popsi vain innoissaan eläinlääkärin antamia nameja :)

Puntarissakin pyörähdettiin ja lukemat näyttivät komeat 7,5 kg. Enkä sitä mitenkään ihmettele, pojalla on melkoinen ruokahalu.

Eläinlääkärin mukaan Neolle olisi hyväksi päästä leikkimään jonkun pentukoiran kanssa. Tässä asiassa toivoisin sisareni Tiian meitä auttavan :) Joten Tiia, miten olisi pienet pentutreffit lähitulevaisuudessa?

Kotimatkalla käytiin Mustissa&Mirrissä ostamassa pentuNeu:ta ja palkkionameja. No, myönnetään, tarttui sieltä mukaan (taas) yksi lelukin.

25. huhtikuuta 2011

Kuvia

Pääsiäinen on sitten vietetty. Huomenna alkaa taas arkinen aherrus.

Viikonloppuna on tullut ulkoiltua melko paljon. Aurinkoinen ja lämmin sää, se nyt vaan on niin vastustamattoman ihanaa kylmän talven jälkeen, ettei sisällä malttaisi pysyä ollenkaan.

Ohessa (heikkolaatuista) kuvamateriaalia meidän sunnuntaisesta metsäreissusta. Niin kuin kuvista näkyy, Neo on kovasti kasvanut. Kuonoon on tullut pituutta siinä missä kinttuihinkin :)



Ja sitten vielä pari sisällä räpsäistyä otosta.



...ja parvekkeella


4. huhtikuuta 2011

Me kotona, muut mökillä

Viime viikonloppuna jäin koirien kanssa kotiin, kun perheen miesväki lähti mökille.
Lauantaipäivä meni hiljaisuutta ihmetellessä.
Iltapäivän ollessa jo pitkällä, päätin tehdä ensin Neon kanssa pieniä kontaktiharjoituksia ja sen jälkeen lähteä isompien koirien kanssa ulos ja antaa Neon jäädä kotiin taas itsekseenoloa harjoittelemaan.
Kontaktiharjoitus meni tosi hyvin. Neo katsoa napittaa jo pitkän tovin odottaen naksua ja sitten maksua. Se olisi ollut halukas jatkamaan tätä leikkiä pidempäänkin, mutta minä kerroin homman riittävän siltäerää. Siirsin pennun keittiöön lepäilemään ja pienen protestimarinan jälkeen pentu painelikin pöydänalle puruluunsa kanssa.
Takaisin sisälle tullessamme oli kämpässä aivan hiljaista ja pikkuinen veteli unia puruluu päänsä alla :)

Olen käyttänyt Neon ulkona useinmiten ilman muita koiria. Haluan, että se oppii ensin hihnassa kulkemisen jalon taidon minun kanssa kahdestaan ja vasta myöhemmin lisätään palettiin nuo muut talutettavat.

Ulkona Neo tarkkailee hirveästi ohikulkevia ihmisiä. Ei siis mitenkään epäluuloisesti, vaan uteliaana ja kiinnostuneena. Häntä heiluen. Se ei kuitenkaan pyri menemään vieraiden luo. Ainoastaan pysähtyy tarkkailemaan. Katselee kulkijoiden perään vielä pitkään heidän mentyä ohitsemme. Mitä lie pikkuisen koiruuden päässä silloin liikkuu?

Talomme takana on pieni metsäpläntti, jossa käymme melkein päivittäin. Siellä Neo saa juosta irti ja tutkiskella maahan pudonneita oksia ja käpyjä ym muuta mielenkiintoista. Lauantaina kun taas kävimme metsässä, istui orava männynoksalla ja säksätti meille vihaisesti. Sitäkös Neo ihmetteli. Pikkuisen piti otusta yrittää komentaakin ja kovasti kiukutti Neoa, kun orava ei ottanut komennusta kuuleviin korviinsa. Kiukku purettiin silppuamalla pieni havunoksa pilkkeeksi. Johan vähän helpotti. Pari kertaa piti vielä vihaisesti taakse vilkaista kotimatkalla, että siellä se pahuksen säksättäjä vaan jatkoi "huuteluaan". Erävoitto meni sillä kertaa oravalle. Luulen kuitenkin, ettei taistelu ole ohitse, sillä sen verran päättäväisen luonteen omaa tämä meidän Neo Naskalihammas.

Illalla sai Neo 9-viikos syntymäpäivänsä kunniaksi jättimäisen naudankorvan, jonka kanssa ilta kuluikin mukavasti. Toki samaa herkkua tarjoiltiin myös talon muille koirille.

Sunnuntaina Neo nukkui melkein puoli yhdeksään. Eipä ole aikaisemmin sellaista ihmettä tapahtunut. Liekö syynä se, että pentu valvoi urheasti mun kanssa aamuyön puolelle, kun innostuin katsomaan yhden jo aikoja sitten tulleen minisarjan tallennetut jaksot alusta loppuun.

Sunnuntaina iltapäivällä palasivat mökkiläiset kotiin. Neo riehaantui lasten jälleennäkemisestä ihan täysin. Oli vissiin pikkukoiralla ollut ihmispentuja ikävä :)

31. maaliskuuta 2011

Pesupäivä

Tänään alkoi Neon päivä pesulla. Sitä oli pitkään suunniteltu ja vihdoin sitten sain aikaseksi homman toteuttaa.
Hyvin sekin meni. Ei ollut kummempaa vastustelua asian tiimoilta.

Eilen Neo sai leikkikaverikseen siskoni bracco italiano pennun Hempan. Kylläpä pojilla oli hauskaa, kun juoksivat toisiaan takaa ajaen olohuoneen ja keittiön väliä. Välillä lirautettiin pissat ja taas jatkettiin juoksua. Ja me ihmiset vuoroin luuttusimme lattialta lätäköitä. Mistä ihmeestä noilla pennuilla riittääkin sitä pissaa?

Illalla meillä olikin sitten aika rauhallinen pentu. Neo nukkui melkein koko illan.
Hemppa sitävastoin oli jaksanut vielä kotonakin jatkaa touhuamistaan. Ihme duracell pupu se Hemppa-Hemuli, ihana pikkuinen ruttu :)



Kylläpäs tulikin nätti poika kun oli pesty ja harjattu.

29. maaliskuuta 2011

Riekkupellen eka viikko

Nyt on reilu viikko yhteiseloa jatkunut tuon riekkupellen kanssa.
Ikää tuli mittariin lauantaina 8 viikkoa ja onhan tuo kasvanutkin. Painokin on noussut tasan kilon.
Vieraskoreus alkaa haihtua ja pentu on antanut meidän ymmärtää, että osaa hän tehdä niitä ns. koirankujeitakin. Välillä saavat kyytiä matot ja välillä kengät, jotka joku onneton on huolimattomasti jättänyt tyrkylle. Välillä joutuu epelin hampaisiin lasten lelut, jotka on unohdettu lojumaan lattialle. No, oppivatpahan korjailemaan tavaransa pois...

 Neo on jo nyt meille niin rakas, etten oikein osaa ymmärtää, kuinka paljon koiraan oikein voi tykästyä. Myönnetään, että se on myös aiheuttanut huokailuja ja puoliääneen lausuttuja manauksia, kun kymmenennen kerran astuu koiran pissaan joka ei ihan ole osunut sille sanomalehdelle, jolle olisi pitänyt.
Vastaavasti olemme myös saaneet nauraa sen hassuille hepulikohtauksille, joita se saa pari-kolme kertaa päivässä. Silloin se juoksee villinä keittiöstä olohuoneeseen ja taas takaisin, yrittää juostessaan napata jostain (ihan mistä vain) kiinni. Ja jos kohdalle osuu ihminen, voi olla varma, että tämä pikkuhirviö iskee neulanterävät hampaansa housunlahkeeseen ja aloittaa vimmatun tempomisen. Se onneksi kyllästyy repimiseen nopeasti, kun ei saa meistä kisailuunsa vastusta. Me nimittäin olemme tylsää väkeä ja jämähdämme liikkumattomiksi, kun kyseinen ärriturri alkaa lahkeen kiskomisleikkinsä. Heti kun Neo lopettaa, sen kanssa leikitään esim. köysilelulla tai jollain muulla riepotuslelulla. Toivon, että tällätavoin saan ei toivotun leikkimistyylin "sammutettua" ilman, että pentua täytyisi varsinaisesti kieltää. En missään nimessä tahdo lannistaa Neon intoa vetoleikkiin, sillä se näyttäisi olevan sille niin mieluisaa, että luulen voivani käyttää sitä menestyksekkäästi koulutuksessa palkkiona.

Muut koiramme ovat hyväksyneet Neon mukisematta porukkaan. Meri otti itselleen pestin virallisena leikittäjänä. Kaveruksilla onkin ollut melkoisia painituokioita, joissa äristään ja öhistään, välillä jopa pikkuisen Neon suusta pääsee haukahduskin, vaikkei tuo muuten juurikaan hauku.
Roope-paapan viereen on mukava kömpiä nokosille ja Andresin häntä on kiva lelu.

Ulkona kulkeminen alkaa olla jo ihan reipasta. Varsinkin jos mukana on joku vanhemmista koirista. Mutta kyllä tuo ihmisen kanssa kaksinkin taapertaa tosi nätisti. Ja hienosti Neo ulkonakin  tulee luokse, kun kutsutaan.

Pieninä tuokioina ollaan harjoiteltu kontaktia ja "asettumista", joka meillä tarkoittaa, että Neon pitäisi asettua hetkeksi makaamaan tai istumaan ja rauhoittua.Sepä ei ole ollenkaan helppoa tuolle riekulille. Vaan harjoittelumme jatkuu :)

21. maaliskuuta 2011

Pennuntuoksua ja pissalammikoita

Lauantaina viimein koitti jo pitkään odotettu hetki, jolloin saimme hakea pikkuisen collielapsemme Neon kotiin.
Kasvattaja laittoi mukaamme myös hyvin varustetun pentupaketin, josta löytyi panta, leluja ja pennulle tuttua ruokaa. Olipa oma huopa ja ruokakippokin pakattu mukaan.
Kotimatkamme sujui mukavasti. Alun ihmettelyn jälkeen Neo rupesi nukkumaan ja nukkuikin koko kotimatkan.
Perille päästyämme Neo olikin pirteänä ja valmiina tutustumaan uusiin perheenjäseniinsä.

Jos olin vähääkään jännittänyt "isojen koirien" ja pennun ensikohtaamista, niin ihan turhaan. Yksi kerrallaan pääsivät koiramme pentua haistelemaan ja parin minuutin jälkeen kaikki pyörivät sulassa sovussa jaloissamme.

Matka sekä muutto taisivat uuvuttaa pikkuisen, koskapa Neo nukkui suurimman osan iltaa. Unta riitti onneksi vielä yöllekin. Vain pari kertaa Neo herätti itkullaan, mutta kun hetken hälle juttelin ja silittelin, niin nätisti kävi uudelleen nukkumaan. Aamulla heräsinkin sitten 6.30 sellaiseen nälkäitkuun, ettei auttanut muu kun nousta penskalle ruokaa laittamaan.

Tänään ollaankin jo tutustuttu myös hiukan raisumpaan Neoon, joka roikkuu lahkeessa, natustelee maton reunaa ja yrittää retuutella pissipapereita.
Muuten Neo ei niin perusta lattialle levitetyistä sanomalehdistä. Pissat on helpompi lirauttaa vauhdissa sinne ja tänne, vähän tuonnekin... Kylpyhuoneen nurkassa seisoo ämpäri ja moppi käyttövalmiina ja talouspaperiakin on kulunut parin rullan verran.

Mutta on tämä pennunomistajan elämä taas kolmen vuoden jälkeen ihanaa. Ja tuo pennuntuoksu...sitä voisi nuuskutella päivät pitkät.