Aikaa on kulunut ja Neo on kasvanut kovasti.
Tyytyväisenä hymisten otan vastaan ihmisten kehuja Neon kauniista ulkonäöstä. (Tottakai se on kaunis, sehän on collie!) Neo itse ei vieraiden kehuista juurikaan piittaa. Se käy nuuhkaisemassa vieraan kättä ja jos ei ole mitään herkkuja luvassa, niin Neoa ei sitten kyseinen tyyppi pidempää kiinnosta.
Kiivas opiskelutahti koulussani on aiheuttanut sen, ettei minun korkealle tähtäävät koirankouluttamissuunnitelmat ole toteutuneet - juuri ollenkaan.
Jotenkin on ollut mukavampaa vain kuljeskella keväisessä luonnossa ja antaa pennun ihmetellä nurmikolla pomppivia rastaita, maistella voikukkia ja nuuskia tuulen mukanaan tuomia tuoksuja. Ehtiihän tässä vielä. Lupaan kyllä ryhdistäytyä, viimeistään heinäkuussa, kun on hetki lomaa koulusta.
Ehdin jossain välissä olemaan pikkuisen huolestunut, kun Neo selvästi karttoi vieraiden ihmisten läheisyyttä, varsinkaan se ei halunnut antaa heidän silittää itseään. Väisti kauniisti ojennetun käden ja pysytteli juuri sen verran kaukana, ettei vieras ylttänyt koskemaan. Hetihän minulle tuli mieleen, että onko se nyt sitten arka?! Juteltuani joidenkin collienomistajien kanssa, olen saannut kuulla, että käytös on suht normaalia. Colliet nyt vain ovat hiukan pidättyväisiä. (Samaa olen kuullut sanottavan myös vinttikoirista, mutta meidän whippettejä tällainen tieto ei ilmeisesti ole vielä tavoittanut... ) Mielestäni on ihan ok, ettei Neo ole jokaisen vastaantulijan kimpussa kerjäämässä silityksiä. Sellainen on minusta hiukan rasittavaa käytöstä...
Pääsääntöisesti Neo ottaa uudet asiat aika lungisti. Joskus se joutuu vähän pidemmän aikaa miettimään uskaltamistaan, mutta hetken ihmettelyn jälkeen se yleensä katsahtaa minuun kysyvästi ja kun sanon taikasanat: "höpö-höpö, kuka nyt tuollaista pelkäis?", päästään yleensä jatkamaan matkaa ja mahdollisesti tutkailemaan sitä pelottavaa asiaa vähän lähempääkin. Ei ole siis mitään täydellisiä paniikkitilanteita päässyt syntymään... ennen tämän aamuista :(
Vaan tänäänpä Neo säikähti sitten ihan tosissaan, kun tuossa meidän takapihan metsikössä ollessamme joku "vatipää" räjäytti luultavimmin sellaisen pikkupoikien suosiman "kiinarin". Siis kello 8 jälkeen aamulla!? Sellaiseen ei oikein osannut ennakolta varautua näin toukokuussa. Neo oli juuri tutkimassa löytämäänsä keppiä, kun kuului kova paukahdus. Pentu säntäsi samantien pakoon ja minä ehdin hetken ajatella, että nyt se karkas, enkä löydä sitä enää ikinä - ainakaan elävänä . Onneksi Neo pienen aikaa paniikissa edestakaisin juoksemisen jälkeen tuli takaisin minun luo ja sain sen vähän rauhoittumaan. Mutta loppu-ulkoilu meni hihnassa tempoillen ja säpsähdellen kaikkia vähänkin kovempia ääniä. Sainko nyt siis tämän onnettoman tapauksen tuloksena paukkuaran koiran? Jos näin kävi, niin kiitos vain kovasti sille armoitetulle älykääpiölle, joka tunsi pakottavaa tarvetta suorittaa tämän aamuisen räjäyttelyn. Tulen muistelemaan sinua lämmöllä...
